Tulevana tiistaina kunnanmestaruusviestit klo. 18 alkaen Nummelan urheilukentällä.

Tulevana tiistaina ei ole urheilukoulu kunnanmestauusviestien vuoksi.

Kaksi joukkuetta ehkä urheilukoulusta saahaan.

Eli pojat 9v. Jossa juoksisivat Ilari Suomala,Vini Liimatainen, Ossi Pisk sekä Daniel Lehtinen.

Pojat voi viel kysellä kavereita mukaan, jos joku valituista ei pääse paikalle.

Tytöt 13 sarjassa on hieman haastava tilanne sillä yksi juoksija puuttuu. Mutta valittuina ovat Meriella ja Saranna Honkaranta sekä Sofia Keskitalo, Näistäkin juoksijoista ainoa joka on tuhon sarjaan kuuluva niin on Meriella.

Toivottavasti tytöt löytäisivät neljännen juoksijan kaveripiiristään.

Joukkueet on valittu saliottelun juoksutulosten perusteella.

Lisäksi on tulossa pari tyttöjen joukkuetta 13 sarjaan sekä aikuisten sarjoihin todennäköisesti molempiin, mutta on vielä vähän hakusessa.

Tiistaina pitäisi olla mielellään kentällä noin klo. 17,30 niin kerkee ilmoittatumaan hyvissä ajoin.

Ja lisää joukkueita mahtuu mukaan vaikka ihan kaveripohjalta.

Tilanne varmaan kaikilla seuroilla sama eli tuon koronan takia toiminta ollut kaikissa seuroissa vähän jäissä niin menee aikaa, ennenkuin palautuu normaaliksi.

Mutta tervetuloa kaikille juoksijoille ja nähdään tiistain Nummelassa.

Ojakkalan Visa Ry.

Tietoja pievi

Monipuolista urheilua elämänsä harrastanut yksi Visan aktiiveista. Juoksu lopulta valikoitui ykköslajiksi, jossa parhaimmat; aika lopulta vaatimattomat menestykset. Puolimaratonin tulos 1.12,49 jäi parhaaksi tulokseksi silloin nuorena. Omien lasten kautta ajauduin Visan touhuihin mukaan.