Ojakkalan Visa järjestää jo perinteeksi muodostuneen Visa Cup – hiihtokilpailusarjan Ojakkalan urheilukentän maastossa tammi-helmikuun aikana. Jatka lukemista Visa-Cup 2019
Kaikki kirjoittajan pievi artikkelit
Luistelukentän vesiposti rikki.
Luistelukentän jäädytys ei onnistu tällä hetkellä. Vesiposti rikkoutui itsenäisyyspäivänä 6.12
Korjaus kuuluu Vihdin Vedelle ja sieltä on luvattu korjausta mahdollisimman pian. Vanha kaivo joudutaan kaivamaan kokonaan pois noin puolentoista metrin syvyyteen ja asentamaan uusi kaivo paikalle.
Luistelukenttä kunnossa alkuviikosta.
Luistelukenttää on nyt jäädytetty kolmena päivänä ja ensimmäiset luistelijat ovat jo käyneet testaamassa jäätä.
Pikkukenttä alkaa olla jo ok, mutta iso kenttä on vielä hieman keskeneräinen. Eli varovaisuutta, jos käy luistelemassa.
Kirkonkylän vanha kaukalo on tulossa Ojakkalan kentälle, kunhan logistiikka-asiat saadaan järjestettyä.
Ojakkalan koulun salivuorot.
Salivuorot peruttu ajalla 11-13.12.
Sali koulun omassa käytössä eli urheilukoulun harjoitukset jää pois viikolla 50.
Urheilukoulun joulun ajan muut salivuorot löytyy urheilukouluosiosta.
Mitalikahvit ensi tiistaina kolmiottelun yhteydessä.
Visan ensimmäisen kunnanmestaruusviestivoiton kunniaksi Visa tarjoaa kahvia /mehua ja pullaa tiistaina 5.6 kaikille kolmiottelun osanottajille. Sekä lasten vanhemmille ja muille tukijoukoille.
Paikalle toivotaan myös mestaruusviesteissä aikuisten ja tyttöjen 13 ja 15 v. sarjoihin osallistuneita juoksijoita, joille tarjolla myös kahvia ja pullaa.

Pokaali kotiin mestaruusviesteistä.
Kunnanmestaruusviestit kisattin illalla Nummelassa. Monen vuoden yrittämisen jälkeen Visa oli tällä kertaa paras seura. Jatka lukemista Pokaali kotiin mestaruusviesteistä.
Averian lenkillä hieno menestys Visalle.
Averian lenkki juostiin 14.4 Olkkalassa. Useampi Ojakkalan Visan juoksijoista sijoittui kilpailussa kärkijoukkoihin. Jatka lukemista Averian lenkillä hieno menestys Visalle.
Visa palkitsi kauden ahkerimpia urheilukoululaisia
Ojakkalan Visa palkitsi kauden 2017-2018 ahkerimpia urheilukoululaisia. Jatka lukemista Visa palkitsi kauden ahkerimpia urheilukoululaisia
Kenttä luistelukunnossa
Hankalan alkutalven jälkeen kenttä on luistelukunnossa huomenna 31.12
Tervetuloa viettämään Visan 50 v juhlia ohjelmallisen illan ja ilotulituksen merkeissä.
Visalle uusi moottorikelkka
Seuramme käytössä ollut legendaarinen vuosimallia 1984 oleva Trapper 5000 moottorikelkka korvattiin 15 vuotta uudemmalla kelkalla. Uusi kelkka odottaa lumien tuloa, jotta päästään tekemään kaivatut ladut urheilukentän ja koulun ympäristöön.