Visan maastoissa hyvä osanottajamäärä.

Perinteinen Visan kesäkauden aloittava maastojuoksukilpailu juostiin tiistaina 7.5 hieman koleassa, mutta aurinkoisessa säässä Ojakkalan harjun maastossa. Kilpailuihin osallistui kaikkiaan 44 juoksijaa.

Tiukkia kamppailuja käytiin useassa sarjassa.  Tytöt 13 v. sarjassa Aino Luokkanen, Annariina Haapa-aho sekä Olivia Bouguet olivat kymmenen sekunnin sisällä.

Saman ikäisissä pojissa voitto meni vain sekunnin erolla Hannes Aholle ennen Anton Palomäkeä.

Tyttöjen 11 v. sarjan voitosta oli myös tiukka kisa, kun Veera  Keskinen voitti Carolina Tuovisen yhdellä sekunnilla.

Kunnanmestaruusviestejä ajatellen Visan tyttöjoukkueisiin saadaan todella hyviä joukkueita, mutta pojista on vähän pulaa.

Tulokset

 

 

Tietoja pievi

Monipuolista urheilua elämänsä harrastanut yksi Visan aktiiveista. Juoksu lopulta valikoitui ykköslajiksi, jossa parhaimmat; aika lopulta vaatimattomat menestykset. Puolimaratonin tulos 1.12,49 jäi parhaaksi tulokseksi silloin nuorena. Omien lasten kautta ajauduin Visan touhuihin mukaan.