Kunta on tehnyt ladun Ojakkalan pururadalle

Vihdin kunta on avannut ladun monen vuoden tauon jälkeen Ojakkalan pururadalle. Rata sijaitsee hiihtokeskuksen sekä Kokkointien ja Lintulantien vieressä.

Latureitti on todella vaativa maaston suhteen. Hiihtokeskuksen rinteen vierestä noustaan mäki ylös joka vaativuudeltaan on suurin piirtein Kontiolahden ampumahiihtolenkin vartainen seinänousu.

Loppureitti on enimmäkseen loivaa laskua –  pientä ylämäkeä sekä tasaista osuutta lukuun ottamatta.

Latu ei ehkä ole ihan tavallisen sunnuntaihiihtäjän lenkki, mutta kovakuntoiselle kuntoilijalle sekä kilpahiihtäjälle se on hyvä vaihtoehto treenaamiseen.

Parkkipaikkakin on aurattu ja se sijaitsee Kokkointien alkupäässä oikealla puolella noin 200 metriä ladun alusta.

Iso kiitos kunnalle ladun tekemisestä.

Tietoja pievi

Monipuolista urheilua elämänsä harrastanut yksi Visan aktiiveista. Juoksu lopulta valikoitui ykköslajiksi, jossa parhaimmat; aika lopulta vaatimattomat menestykset. Puolimaratonin tulos 1.12,49 jäi parhaaksi tulokseksi silloin nuorena. Omien lasten kautta ajauduin Visan touhuihin mukaan.