Urheilukoulun viimeiset syyskauden harjoitukset 10 .12

Urheilukoulu jää joulutauolle tiistain 10.12 jälkeen.

Koulun liikuntasali on koulun omassa käytössä 12.12-20.12.2019

Tiistai 24.12 osuu jouluaatoksi jolloin ei ole harjoituksia kuten myös seuraavana tiistaina joka osuu uudenvuoden aatoksi 31.12

Kevätkausi 2020 aloitetaan 7.1.2020 tuttujen aikojen mukaan.

Pieni muutos ikärajoihin tulee; eli nuorten ryhmän ikärajat on tammikuusta alkaen 4-7 v ja vanhempien 8-13 v.

Toivottavasti kevään aikana urheilukoululle löytyy uudet vetäjät.

Itsellä tulee ensi kesänä 20 vuotta urheilukoulua täyteen ja Matti on ollut vetohommissa vielä paljon kauemmin.

Kisoja järjestämässä vielä jatketaan toistaiseksi ja luistelukenttää sekä latuja hoitelen jatkossakin.

Tietoja pievi

Monipuolista urheilua elämänsä harrastanut yksi Visan aktiiveista. Juoksu lopulta valikoitui ykköslajiksi, jossa parhaimmat; aika lopulta vaatimattomat menestykset. Puolimaratonin tulos 1.12,49 jäi parhaaksi tulokseksi silloin nuorena ...Tuloksella olisi esim. viime vuonna ollut 30 parhaan joukossa suomen tilastoissa... mutta silloin,kun palataan vuoteen 1986 niin tavoitteena oli, että seuraavana kesänä menee alle tunti ja kymmenen...Juoksin jouluun mennessä .."jalat alta" tuli välilevyn pullistuma ja siihen loppui todellinen yrittäminen. Sen jälkeen vaihtelevalla menestyksellä hölkkäkisoja kerrellyt. Ja omien lasten kautta sitten ajuduin Visan touhuihin mukaan. Ja tykkään vaan vieläkin olla siellä vetopuuhissa.